Kuumottava kotimatka
"Kello oli puoli kaksi, kun mä seisoin kadunvarressa ja yritin kääriä villakangastakkia vähän tiukemmin kiinni. Mulla oli ihan liian vähän päällä, lyhyt mekko ja ohuet sukkarit, mut baarin lattialla tanssiessa nekin olivat jo melkein liikaa." 18-vuotias Saana odottaa isäpuoleltaan kyytiä baarista kotiin, eikä osaa edes kuvitella, millaisen kyydin tuleekaan saamaan.
------
SV/DISCLAIMER : Sisältää erittäin tarkkaa seksin (suuseksi, masturbaatio, penetraatio, sormileikit) kuvailua, kiroilua, sekä seksiä vanhemman miehen ja nuoren naisen välillä (isäpuoli/tytärpuoli). Autoliikkeen autojen päälle ei saa oikeasti kiivetä. Pettämisessä vastuu on aina osapuolella, joka on parisuhteessa, enkä kannusta tällä kirjoituksella ketään myöskään pettämään, sillä pettäminen aiheuttaa usein saatanan pahaa mieltä.
-----
Kello oli puoli kaksi, kun mä seisoin kadunvarressa ja yritin kääriä villakangastakkia vähän tiukemmin kiinni. Mulla oli ihan liian vähän päällä, lyhyt mekko ja ohuet sukkarit, mut baarin lattialla tanssiessa nekin olivat jo melkein liikaa. Mä olin hinkannut itseäni koko illan meidän kylän jokaiseen jätkään, joka vaan tuli liki tanssimaan, mutta yhdenkään kanssa juttu ei ollut edennyt paria kouraisua tai suudelmaa pidemmälle. Mua panetti. Panetti aivan saatanasti ja tää ilta ei ollut helpottanut asiaa, päinvastoin. Vihdoin mä näin Jarkon auton. Se oli kuin laiva. Porchen citymaasturi, korkea ja komea. Mun piti oikeasti tehdä töitä, että pääsin kymmenen sentin korkojen kanssa sisälle ilman, että naarmutin autoa tai vaikutin vaivalloisuuteni takia liian humalaiselta. Okei mä olen kahdeksantoista, mutta vanhemmille aina lapsi.
Jarkko ei tosin ollut mun isä,
vaan äidin miesystävä. Avomies, mikälie. Kuitenkin asunut meillä jo pari
vuotta. Se oli luvannut hakea mut baarista tullessaan itse bisnesmatkalta
kotiin. Äiti oli yötöissä ja taksit ei mua kamalasti kiinnostaneet, joten tää
järjestely oli sopinut mulle paremmin kuin hyvin.
- No mitäs mirkku, oliko huonot bileet, kun maltoit
jo lähtee? Jarkko ohjasi auton jatkamaan matkaa.
- Joo. Tai ihan okei, sitä samaa, en mä jaksanu
siellä pidempää heilua.
Mä katsoin Jarkkoa nopeasti.
Sillä oli pitkästä ajomatkasta huolimatta edelleen kauluspaita ja pikkutakki
siististi päällä, eikä siitä näkynyt mihinkään, että se oli vielä kuusi tuntia
sitten ollut Suomen ulkopuolella. Siinä oli jotain erilaista, jotain mitä mä en
ollut ennen nähnyt. Sen parta oli reissussa ehtinyt kasvaa sängeksi, jonka
päässä oli jo selkeästi havaittavissa olevaa harmaata ja sen kädet näyttivät
rattia vasten vahvoilta ja varmoilta. Ihan eriltä, kuin niiden hikisten
kukkakeppien, joita vasten mä olin äsken persettäni hytkyttänyt. Miten erilaiselta
tuollaiset kädet tuntuisivatkaan mun vyötäröllä ja perseellä, nousemassa pitkin
mun selkää ja hyväilemässä niskaa.
- Etkai sä vielä oo ihan uupunut? Jarkon matala
ääni havahdutti mut.
- Häh?
-Mun pitäis käydä nopee heittämässä parit
sopparit tohon kaupalle, että aamuvuorolaiset voi ottaa hommat hoitoonsa heti
ekana, Jarkko selitti. Mä nyökkäsin.
- Joo, mennään vaan.
Mä tunsin, miten mun alapää
kuumotti penkkiä vasten enkä voinut käsittää, miten mä olin voinut kiihottua
Jarkosta. Olihan se joo ikäisekseen ihan hyvässä kondiksessa, mutta se oli mun
äidin mies, eikä sen kuuluisi herättää mussa minkäänlaisia seksuaalisia
tuntemuksia. Mä en ollut koskaan edes kuullut, että ne olisivat harrastaneet
äidin kanssa seksiä, eli mulla ei ollut siihen minkäänlaista yhteyttä. Mä
ymmärtäisin, jos olisin joskus kuullut sen. Miltä se kuulostaisi sängyssä?
Sillä oli matala puheääni ja mun empiirisen tutkimuksen mukaan se ja äiti
panivat joko tosi hiljaa tai ei ollenkaan. Ehkä se murahtelee sellaisella
matalalla taajuudella, jonka kuulee vaan ihan lähellä. Jos se huokailee
korvaan. Tai puristaa tukasta tai lantiosta, ettei se huuda. Mun pillu alkoi
melkein huutaa, se vääntelehti alushousuissa ja mun oli pakko purra huulta ja
painaa päätä penkkiä vasten, että sain taas itseni tähän maailmaan. Me oltiin
pysähdytty liikkeen eteen.
-Tuutko sä mukaan vai ootatko siinä? Mä vilkaisin
ympärilleni, pimeä parkkipaikka tähän aikaan yöstä ei houkuttanut.
- Mä tuun mukaan, mä mutisin ja vääntäydyin ulos
autosta
Jarkko sytytti valot näyttelytilaan ja käski mun viihdyttää
itseäni sen aikaa, kun se kävi hoitamassa hommat toimistossa. Mä aloin
kierrellä hallia ja tutkia autoja. Pysähdyin jalustalla olevan punaisen
urheiluauton viereen. Se oli upea. Se huusi valtaa ja vapautta, seksiä ja
villiä elämää. Mä olin joskus joillain automessuilla nähnyt, miten just
tällaista autoa varten oli palkattu naisia markkinoimaan sitä. Niillä naisilla
oli vaalea tukka ja pitkävartiset saappaat ja ne toimivat ikään kuin linkkinä
ihmisen ja auton välissä. Toisaalta musta kertoi autosta jotain se, ettei sen
myyntiin luotettu, vaan piti palkata naiskauneutta avuksi. Mä aloin nojailla
autoa vasten erilaisilla poseerauksilla, mitä muistelin mainosnaisten tehneen.
Kädet kattoa vasten ja persettä ulos, selkä ovea vasten ja risti jalat. Kun mä
varmistin, ettei Jarkkoa vielä näkynyt missään, mä kiipesin hajareisin istumaan
konepellille ja taivutin selkäni kaarelle sitä vasten. Aloin hitaasti liikuttaa
käsiäni ensin pitkin auton pintaa, mutta siirsin ne sitten mun keholle. Toista kättä
kuljetin hyväilemään mun rintoja ja toinen liikkui edes takaisin sisäreidellä,
sivuten välillä ihan kevyesti mun klitorista. Mun mekko oli kohonnut jo lantion
yli vyötärölle ja mä mietin, miltä tuntuisi, jos Jarkko olisikin siinä ja
työntyisi muhun tässä auton konepellin päällä. Mun oli pakko ujuttaa käteni
sukkahousujen vyötäröltä sisään ja painaa kämmen vasten mun halukkaana
hohkaavaa alapäätäni. Enempää en uskaltanut. Otin käteni pois housuista ja
nousin istumaan. Avasin silmäni.
- Oisitsä voinu jatkaakin, Jarkko seisoi parin
metrin päässä.
Mun sisällä aaltoilivat kiima ja häpeä. Tuijotin Jarkkoa säikähtäneenä,
mutta tajusin pikkuhiljaa mitä se oli sanonut. Oisit sä voinut jatkaakin. Mä
laskin katseeni sen kasvoista alemmas ja näin, miten sen housujen etumus
pullotti. Mä sykähdin muutaman kerran ja nielaisin. Laskeuduin alemmas
konepellillä ja sain jalkani maahan. En tiennyt mihin tuijottaisin. Jarkko
käveli mun eteen, mutta ei sanonut mitään. Ei tullut kiinni, mutta lähelle.
Näin miten housujen alla sen penis nytkähti ja ymmärsin, että se halusi mun
tekevän ensimmäisen liikkeen. Halusi mun vapauttavan sen vastuusta. Nostin
katseeni sen silmiin ja niissä loisti himo. Puhdas himo. Mun edessä seisova
viisikymppinen, oikeasti aikuinen ja hyvännäköinen mies, halusi mua.
Mä nostin käteni sen housujen
napille ja avasin sen. Liu’utin vetoketjun alas ja vedin yhdellä kertaa alas
sen housut ja bokserit. Jarkolla todellakin seisoi. Mä en ikinä ollut nähnyt
sellaista kyrpää. Se oli paksu ja siinä pullotti suonia. Se ei ollut pisin
näkemäni, mutta heittämällä paksuin. Mä tartuin siitä kiinni, eikä mun käsi edes
mennyt kokonaan ympäri. Huokaisin. Se kaartui aivan helvetisti ylöspäin ja
sykähti taas mun kättä vasten. Aloin liikuttaa kättäni edes takaisin ja Jarkko
murahti, sen murahdus kuulosti just siltä, mitä olin autossa hekumoinutkin.
Murahdus sai mut haluamaan sitä vielä enemmän. Pudottauduin polvilleni ja
nuolaisin varovasti terskaa. Jarkko värähti. Pyöritin kieltäni terskan ympäri,
mutten vielä ottanut sitä suuhuni. Maistoin siinä puolen vuorokauden
matkustamisen, miehisen ja hikisen maun. Siirsin käteni pois varrelta ja annoin
käsieni vaeltaa Jarkon kropalle. Kostutun huuleni ja imaisin kyrvän kokonaan
suuhuni
- Ai vittu saatana, Jarkko ulisi ja tarrasi takaraivooni
puristaen mun hiukset mytyksi sen nyrkkiin. Se painoi mun naamaa sen alavatsaa
vasten ja jouduin taistelemaa kakomisrefleksiä vastaan.
Jarkko alkoi hitaasti naimaan
suutani. Mun ikäiset pojat yleensä vaan makasivat lahnoina paikallaan, kun mä
imin, nuolin ja lutkutin niitä kuin henkeni edestä. Nyt mun täytyi vain pitää
suuni auki ja antaa Jarkon työnnellä itseään haluamaansa tahtiin. Se tuntui
äärettömän kiihottavalta. Nostin katseeni ja tuijotin silmät lautasina Jarkon
silmiin. Se tuijotti mua takaisin ja kiihdytti tahtia. Jarkko ei kuitenkaan
halunnut jatkaa tätä kauaa vaan vetäisi itsensä pois ja nosti mut seisomaan
eteensä.
Jarkko kuljetti kättään mun
poskelta solisluulle
-Täähän on meidän kahden salaisuus sit, eikö? se
kuikasi tummalla äänellä mun korvaan ja imaisi. Mä voihkaisin. – Ja kumpikaan
ei jää tästä mitään velkaa, eikö? Jarkko mumisi ja hyväili kädellään mun
rintaa.
- Joo. Joo totta kai, mä huokailin, kun se nosti
mut istumaan takaisin konepellille.
Mulla oli olkaimeton mekko ja
Jarkko lasku sen rintojeni alapuolelle. Mekon alla oli punaiset rintaliivit,
samaa sävyä auton ja mun stringien kanssa. Mä lähdin baariin aina varautuneena
parhaaseen skenaarioon. Jarkko ihaili hetken mun nuoria ja pyöreitä rintoja
kupeissaan, mutta avasi pian hakaset ja heitti rintaliivini pois tieltään
- Sulla on täydelliset rinnat, se sanoi ja
tuijotti mua silmiin totisena. -Onks näitä kukaan vielä hoitanut kunnolla?
Jarkko tuijotti mua edelleen,
mutta puristi samalla hellästi mun rintaa ja hipaisi peukalollaan sen äärimmilleen
kovettunutta nänniä. Mä ulvahdin.
- Ei taida olla, Jarkon suu kääntyi pieneen
hymyyn, ja se kumartui nuolemaan mun rintoja.
Kukaan mies ei ollut nuollut mun rintoja ennen. Puristellu ja imenyt
joo, mutta tää oli jotain uutta. Tunsin, kuinka Jarkon liikkeet lähettivät
sähköiskuja ympäri mun kehoa. Sillä aikaa, kun Jarkko nuoli ja imi mun toista
rintaa, puristi se toisella kädellä vasemman nännini sen peukalon ja etusormen
väliin niin, että se samanaikaisesti sattui, mutta samalla lähetti mielihyvän
aaltoja pitkin reisiäni.
Mulle tuli äkkiä pakottava tarve suudella Jarkkoa. Mä nostin sen
takaisin mun kasvojen tasolle ja vedin vasten huuliani. Jarkon parransänki
pisteli, kun se suuteli mua takaisin himokkaana. Mä ripustauduin siihen kiinni
ja painoin itseni sen vahvaa kehoa vasten. Tunsin, miten sen elin painoi mun
alavatsaa ja nykähti joka kerta kun meidän kielet koskettivat toisiaan. Jarkko
painoi mua vasten konepeltiä ja kumartui mun ylle, toisella kädellään se esti
iteään romahtamasta kokonaan mun päälle samalla, kun sen toinen käsi alkoi
hyväillä mun reittä. Jarkko hyväili mua sukkahousujen päältä, painoi peukaloaan
vasten mun alapäätä ja mä huokailin sen suuhun haluten vaan lisää. Tunsin,
miten pilluni valui nesteitä.
Jarkko kohottautui ylöspäin niin, että sai molemmat kädet käyttöönsä.
Se käsillään mun sukkahousujen haaruksista ja repäisi. Mä henkäisin
yllätyksestä ja ihastuksesta. Siinä mä makasin, punaisen urheiluauton päällä
tukka sotkussa, pieni kotelomekko jotenkuten päällä ja rinnat paljaana,
korkkarit jalassa ja sukkahousut revittyinä, ja keski-ikäinen karski mies
himoiten mun päällä. Mä tunsin olevani just sellaisessa pornoelokuvassa, joita
mä salaa huoneessani katsoin.
Jarkko tuijotti mua ja työnsi
kätensä housujen sisään siirtäen samalla stringejä syrjään mun häpyni edestä.
-Vittu sä olet märkä, se huokaisi ja juoksutti
peukaloaan ylös ja alas pilluni suulla.
Musta tuntui, että mä olin jo nyt hekuman
huipulla. Jarkon sormi pyöri välillä klitoriksella ja kävi silloin tällöin nopeasti
mun sisällä. Samalla se tuijotti mua vakavana, kuin arvioiden joka hetki mitä
mä tunsin. En enää osannut olla hiljaa. Tärisin ja ynisin konepeltiä vasten ja
yritin nostella lantiotani saadakseni Jarkon sormet syvemmälle, mutta se
vetäytyi joka kerta. Tuntui, että mä räjähdän aivan kohta, niin suuri kiima mun
alapäässä tykytti.
- Voitko sä pliis panna mua nyt? mä kysyin, kun
Jarkko taas kerran veti sormensa ulos mun pillusta.
Jarkko naurahti ja vetäytyi
taaksepäin. Se alkoi hitaasti napittaa paitansa nappeja auki ja mä tasasin
hengitystäni seuraavaa koettelemusta varten.
-Mulla ei oo kortsuja mukana, Jarkko totesi
edelleen avaten paitaansa.
- Mulla on pillerit, mä valehtelin. En halunnut
ottaa sitä riskiä, etten saisi Jarkon paksua kyrpää mun sisääni tänään.
Jarkko katsoi mua tutkivasti, se
kai yritti päättää, puhuinko mä totta vai en. Tuijotin takaisin ja levitin
jalkojani vielä enemmän sen eteen. Näin miten sen silmissä välähti ja se astui
yhdellä askeleella mun luokseni ja painautui taas päälleni. Jarkko painoi
huulensa mun kaulaa vasten ja suuteli sitä hellästi.
Pikkuhiljaa sen suudelmat kävivät rajummiksi, se imi ja nuoli kaulaani,
enkä mä voinut käsittää minkälaista nautintoa mä pystyin siitä saamaan. Mun
selkä nousi kaarelle ja valitin ääneen, mun kädet haroivat Jarkon hiuksia ja
puristivat selkää.
Vihdoin tunsin, miten Jarkon
penis alkoi hitaasti työntyä muhun. Olin niin märkä, että se olisi liukunut
vaivatta sisään, mutta Jarkko halusi liikkua hitaasti. Se suuteli mun korvaa ja
liikkui milli kerrallaan syvemmälle muhun. Jarkon suusta alkoi kuulua hiljaista
valitusta ja tunsin, miten se huokaili vasten mun korvaa. Jumalauta sä tunnun
hyvältä nainen, se mumisi työntäessään itsensä vihdoin loppuun asti.
- Jumalauta sä tunnun hyvältä nainen, se mumisi
työntäessään itsensä vihdoin loppuun asti.
Mä ulisin sen paksun kyrvän
venyttäessä mua aivan uudella tavalla. Se ei sattunut, mutta tuntui isolta.
Jarkko alkoi hitaasti työntelemään itseään sisääni, pyöritellen välillä
lanteitaan mua vasten. Se nopeutti tahtia ja tunsin miten sen kyrpä hankasi
pilluni jokaista seinämää.
-
Sä tunnut niin isolta, mä huohotin ja nostin
jalkani Jarkon selän taakse innostaen sitä naimaan mua yhä kovempaa.
Jarkko nousi pystyyn mun päältäni
ja alkoi hieromaan klitoristani hidastaen samalla työntöjensä tahtia. Sen
toinen käsi hieroi rintojani ja toisen käden peukalo pyöri hidasta ympyrää
klitorikseni päällä. Jarkko teki lantiollaan aaltomaista liikettä ja tuntui,
että se osui sisälläni johonkin kohtaan, joka vapautti järjetöntä nautintoa.
Aloin huokailemaan raskaammin ja Jarkko nopeutti tahtiaan. Se tuntui innostuvan
nautinnostani ja mä puolestani innoistuin sen hiljaisesta murinasta, mikä siitä
kuului, kun se tasaisesti jauhoi sisässäni. Tunsin olevani aivan rajoilla.
Jarkko lopetti hieromisen ja painautui takaisin mun päälle. Se alkoi naida mua
rajusti liimaten mut aivan peltiin kiinni. Jarkon lantio hakkasi mua ja sen
pallit heiluivat mua vasten samassa tahdissa. Siinä oli jotain ihanan rajua ja
alkukantaista.
- Mä haluan tuntea, kun sä tuut mun kyrvän
ympärillä, Jarkko huohotti mun korvaan.
Se nosti päätään ja otti niskastani
kiinni tuijottaen mua silmiin vaativalla kiimaisella katseella. Jarkon elin
jauhoi mun sisällä ja sen lantio hieroi samalla kiltoristani saaden mut
ulisemaan ja vääntelehtimään sen tiukan otteen alla.
- Mä tuun ihan just, pane mua vielä kovempaa, mä
sain katkonaisesti huokailtua voihkintani keskeltä.
Jarkko tiukensi otettaan mun niskasta ja puristi toisen kätensä lujasti
mun rintani ýmpärille, nipistäen vielä nännini sormiensa väliin. Sitten se
lisäsi vielä tahtia. Tunsin, miten värinä alkoi laajenemaan mun reisistä
ylöspäin, voihkintani muuttui jatkuvaksi valitukseksi ja Jarkko ähisi kuin
pidätellen itseään tulemasta kaikin voimin. Jarkon kyrpä jäykistyi vielä lisää
ja tuntui kuin se olisi yrittänyt repiä mut kokonaan.
Aloin tärisemään Jarkon alla ja tuijotin sen silmiin hurmoksen
vallassa. Puristin kynteni Jarkon leveään selkään ja annoin periksi. Tunsin,
kuinka orgasmi pyyhkäisi ylitseni, sykin ja kouristelin Jarkon ympärillä sen
lisätessä tahtia vielä entisestään. Vavahdellessani sitä vasten näin, kuinka
sen katse lasittui ja kaikki liike pysähtyi. Jarkko vääntyi kaksin kerroin ja
huusi matalaa ärisevää huutoa. Tunsin, miten sen kyrpä sykki sisälläni, kun
Jarkko kouristeli valittaen ja puristaen mun niskassa olevaa hiustuppoa
tiukasti nyrkkiinsä.
Me maattiin hetki hiljaa päällekkäin
ja tasattiin hengityksiämme. Jarkko veti itsensä varoen mun sisältä ja
lastillinen kuumaa spermaa valahti mun sisältä pakaroiden kautta konepellille.
Vilkaisin Jarkkoa, joka oli selkeästi huolestunut auton pinnan hyvinvoinnista.
Mä tuijotin sitä ja nousin ylös Jarkon eteen, sen ottaessa muutaman askeleen
taaksepäin antaakseen mulle tilaa. Sitten mä käännyin selin Jarkkoon päin,
kumarruin auton ylle ja nuolaisin lämpimät spermat suuhuni. Pyöräytin
persettäni vielä kiusatakseni ja nousin takaisin ylös puhtaan auton päältä.
- Ja kukaan ei saa tietää, meidän kahden
salaisuus, sanoin nostaessani mekon rintojeni peitoksi. Laskin helman alas ja
poimin maasta rintaliivini, niitä en tarvitsisi kotimatkalla.
Lähdin kävelemään ovelle päin, mutta
käännyin vielä.
- Mä en tiedä susta, mutta mulla ainakin tuli aika
kova nälkä. Mitä sä sanoisit, jos haetaan kotimatkalla snägäriltä mätöt ja
syödään menetetyt kalorit?
Jarkko nosti housunsa ylös ja
virnisti mulle
-Eiköhän toi saada onnistumaan.
Tykkäsin, kiitos ;)
VastaaPoistaHei mahtavaa kuulla, kiitos! Näiden kahden tarina saikin juuri jatkoa!
Poista